Elämme outoja aikoja toveri hyvä

Olen toivonut liian useasti ja liian montaa asiaa.
Olen epäonnistunut ja onnistunut, joka ylämäki lie edelleen
on toiseen suuntaan alamäki. Dollareita dollareita kursseja
euroja tässä verottomassa maassa jää herra isokiho vaille
osaansa ja yhteiskunnan syöpää pitää aisoissa enään
kuumotus stressistä.
Elämme outoja aikoja toveri hyvä
en voinut kuin kirota hänen surtaan, mutta sympatiaa
en ole myöskään saanut osakseni. Kohtalo - hmm. tämän
sanan hajun katkusta pidän kovasti osakseni. Jos se on
tapahtuakseen kaippa se tapahtuu itsestäänkin - koitan
ajatella suoraan, mutta ympyrät muuttuu vain neliöiksi
ja olemme taas lähtöpisteessä. Ikävä myöntää mutta
pidän enemmän ympyröistä, piireistä, kehistä, ringeistä
kuin neliskummallisuuksista.
Lennä lennä sudenkorento noidan kanssa yöstä yöhön
ja sokaise ne jotka luulevat näkevänsä ja avaa niiden silmät
uuden kun ne eivät luule. Saankohan tästä jännittävästä
näytelmästä osani ? Ainakin minulla on avain, tähän
improvisaation tappamaan näytökseen.

Ei, en todellakaan usko ihmeisiin, tai siis en ainakaan kovinkaan ihmeellisiin. Ei, en myöskään usko mahdollisuuksiin, tai siis en ainakaan jos ne ovat kovinkin mahdollista. En usko myöskään mahdottomuuteen. En oikein usko että tiedän mihin uskon. Parjaan Zeusta, rukoilen jumalaa. Olen toisessa ajassa ja paikassa missä olen. Olen ollut tuossa violetissa kaupungissa, joka hohtaa maagiikan auran valoa. Olen ollut täydellisessä pimeydessä keskellä mustaa valoa. Olen jutellut kuoleiden kanssa. Olen kuvitellut itsemurhani tuhannelle eri tavalla. Silti olen kirjoittanut testamenttiini etten halua kuolla. Olen kulkenut tuhannesta polusta ainoastaan kahta. Olen myös aika varma etten tiedä vieläkään kuljenko tätäkään edes oikeaan suuntaan. Täällä kompassi pyörii ympyrää ja tyhjiö on täytetty tummilla sävyillä, johon joku on heitellyt räikeän punaista kun tahallaan sinne tänne.
Olen pitänyt liian kauan silmiäni kiinni tajutakseni, missä mennään. Kukaa edes olen ? Siihenkään kysymykseen en osannut vastata.