Ikkunaprinsessat, olen liian saamaton tähän, tulen ja rikon ikkunanne. Loppuu se hymy.Olen lopeen kyllästynyt harmaaseen, harmaisiin pilviin, harmaisiin seiniin, harmaisiin lattioihin ja harmaisiin tunteisiin. Vihaan pilkettä silmäkulmissa, olen varmasti ainut ihminen maailmassa joka vihaa hyviä aamuja. Nousen tahallaan väärällä jalalla, ettei varmasti päivä olisi hauska. Olen täynnä tylsyyden tuomia harhakuvia siitä, mitä olisi mieluista tehdä. Nyt tiedän ! Ostan köyden, teen silmukan ja lähden kalastamaan....

Mitä sitä ei tekisikään ajan tappamiseksi? Nimesin ajan ja tapoin sen lutkan mielessäni kymmenen kertaa ja silti vilkuilin siihen viiden minuutin välein. Ei se anna rauhaa, en kyllä kaipaisikaan sitä enään siinä vaiheessa kuin sitä on. Kuvittelin täydellisyyttä sen perusteella minkä näin olevan epätäydellistä. Rakensin palapeliä ulkomuistista, mutta en muistanut miltä sen täytyi näyttää, siksi elämäni on tämän näköinen. Katsoin tähtikarttoja, etsin onnellisia tähtiä. Tähdenlentäessä toivoin vain uutta tähdenlentoa. Seurasin varjoja ikuisuuden, ennenkuin ne lakkasivat liikehtimästä. Katsoin kuperia seiniä ja koveria lattioita kuin minulla olisi paskat halppis pleksit päässäni kokoajan. Saisin elinkautisen tuomion, jos tuomari kuulisi kaikki suunnitelmani tappaa milloin kenetkin ja milloin räjäyttää itseni missäkin. Olen varmasti yksi riivatuimpia normaaleja ihmisiä, kyllä olen normaali, te muut olette hulluja. En voikuin hymyn sävyttämänä nauraa tälle kaikelle mitä päässäni liikkuu. Yhtä aikaa kuitenkin itken, kaikki on hyvin. Itkisin kyllä vähemmästäkin. Maalasin taivaan mustalla ja rannan valkoisella, ei en ole mikään taivaanrannaan maalari. Ajattelin satoja sanoja ja luin kymmeniä kirjoja, mutten osannut lukea edes omia ajatuksiani. Olen hän, kuka ei koskaan saanut kuvaa kiiltämään. (Se johtui vain siitä, että jäin ihastelemaan heijjastusta jonka aurinko siihen loi)

-Häh?-be

ps. Milloinhan ajatukseni virtaa normaaleille raiteile, onneksi olen oppinut pitämään mölyni mahassa...