Paremman huomise kajo

Sekava tammikuu on jo unohettu, vaikken sitä ees tammikuus muistanu.
Ei se mittää nokka maasta, kohti taivasta ja taivaasta kohti horisonttia ja eteenpäi käyköön tiemme.
Kaikessa Korkealentoisuudessani aion lentää yli savupilven harmaan, joka värittää arkeani.
Värittäs tä harmaa, jollaki ilosemmalla sävyllä jos e siinä onnistu se o sama maalata mustaks.
Karistelis käsiltäsä ja huosuiltasa eilise tuhkat ja syntys uuestaa niistä oppimaa, mite eletää oikein.
Uskon vakavasti, että heittämällä kolikkoa päättäisin asiat toimivammin kuin nyt. Uskon myös, että jos tekisin asiat päinvastoin kun päätän ne tehdä asiat menisivät myös paremmin.
Tai sitten pitäs vaa avata sälekaihtimet ja antaa auringonpäivyje valasta päivämme. Nauttia hetke luomasta illuusioista, kuinka mahtavia päivät ovat ennenkuin todellisuus ottaa omansa. On helppo kertoa, kuinka pitäisi elää, mitä pitäisi tehdä. On helppoa kirjoittaa, mikä mättää, mitä sille pitäisi tehdä. Harmi, että vaikka tietäisin, mitä tulisi tehdä, en sitä osaa tehdä. Enkä saa edes aloitettua sitä.
Mutta Hän kuka varasti ajatukseni, eikä suostunut niitä palauttamaan, voisi palauttaa arjen maanpinnalle. Arjen, jota ei tarvisi polttaa poissa nauttiakseen siitä. Vaan päivät, joiden harmaa väri on muuttunut punaiseksi, jota maalamme yhdessä taivaanrantaa paremman huomisen kajon toivossa. Tää o sulle, jota ajatteli tätä kirjottaessa. Tuossa sulle suti, tässä mulle suti, maalit o yhteiset. Maalaa unelmas samaa kohtaa ku minä omani, nii nähhää miltä näyttää meidän unelmamme valossa paremman aamunkajon.